lauantai 29. maaliskuuta 2008

Koulutus

Niin jokapäiväisen kieltelyn ja käytöstapa kehumisen lisäksi Dio opettelee kaiken näköisiä temppuja. Harrastus mielessä, omistajansa huviksi ja koirankin.

Näyttelyiden takia olisi ihan kiva jos koira osaisi pysytellä edes pari minuuttia paikoillaan eikä yrittäisi haastaa kaikkia muita leikkimään kanssaan. Dio tosin ei ole niin vahvasti kiinnostunut, ainakaan vielä, muista koirista kuten isoveljensä :)

Kyllä aika rientää ja koira kasvaa, dio 7vk:
herra on kasvattanut hiukan jo rintakehääkin, pentumassu on kaventunut ja voi noita honteloita koipia :)) 5kk:

Dio osaa jo ikäisekseen hyvin käskyt: Pyöri eli koira pyörähtää hyvin tiukan ympyrän. kuvassa makupalana on hirmu herkullista verilettua joten etujalat kävivät ilmassa hyvin lennokkaasti.
Muutama askel osataan ryömiä, istuminen on helppo juttu ja sujuu nopeasti mutta asentoon jääminen on vielä lyhyt kestoista. Samoin kuin maahan käskyn kanssa, alhaalla pysytään nyt kuitenkin enemmän kuin viisi sekuntia, saavutus sekin.

Sivulle tuleminen on pelkkä aavistus että johonkin piti istua mutta mihin? Käskyn uusiminen, sanallisesti ja viittomalla yleensä saa koiran istumaan edes naama samaan suuntaan mutta melkein 90asteen kulmassa väärin. Hyvin antaa kuitenkin korjata ja jää nätisti oikeaan asentoon kuten kuvassa: Sen sijaan "tule" käsky on erinomaisesti hallinnassa; tässä annetaan jo nopeasta toiminnasta palkka.

"Ali" käskyllä Dio sujahtaa notkeasti Daxin mahan alta, ainakin vielä ;D Hyppiminen on vähentynyt kovasti, sitä ei tarjota joka käskyllä vaan yleensä ponnahdus paikalta makuulta istumiseen tapahtuu hypähdyksen kautta.
On se treenaaminen niin kivaa :D
Nyt on ahkerasti harjoiteltu myös luokse tulemista kun poika viimein menee niin kauas välillä ettei siihen kompastu.
Auto häkistä ei tulla ilman lupaa, jos hetken vain pitää odottaa. Pissi tehdään ulos käskystä jos sattuu pissittämään n.90%.
Kakkaa sen sijaan EI VOI tehdä pihalle missään tapauksessa. Silloin tällöin kyllä käy vahinko ja kakat joutuu(nimen omaan joutuu kun tyhmät ihmiset ei vie sisälle) tekemään pihalle.

Sisäsiisteydessä Dio on kehittynyt paljon, papereita ei ole enää kuin yhdessä paikassa ja ohareita ei ole sattunut moneen viikkoon. Ulos herra ei osaa vieläkään pyytää joten illan pissimiset ovat sattumista kiinni.
Minkäänlaista säännöllistä väliaikaa pisseillä ei ole ja ennakkomerkit ovat niin pienet että kun mieleen juolahtaa että pissittäiskö Dioa se jo lorottaa papereille....
Aamulla pissitään kyllä jo aina pihalle ja häkki on kuiva silloin kun herra sinne työpäivinä joutuu.
Hienosti osataan myös seurata sivulla ainakin kappaleen matkaa ja istuakin kun pysähdytään. Yleensä vain poikittain ja taas korjataan.


Onneksi elämä ei ole silkkaa koulutusta vaan välillä pääsee kunnolla oikomaan koipia koirapuistoon isovelin kanssa :D

Elämä on ihanaa ja makkara maistuu, sanoo Dio 5kk ja 5päivää ;D













1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Dio-ihanuutta! Todella hienosti oppinut jo vaikka mitä. Se on komea!! Rapsutuksia ja halauksia teidän koko poppoolle.