torstai 19. kesäkuuta 2008

Sadesäällä EI ulkoilla.

Täällä on tullut vettä kuin aisaa koko viikon. Vain muutaman tunnin taukoja on ollut päivässä mikä toi meillä esiin aivan uuden asian. Dion mielestä sateessa ei voi pissiä saati olla muutenkaan.
Tyhmät ilkeät ihmiset vain potkivat pihalle eivätkä päästä sisälle ennenkuin pissit on tehty. Dio on useamman kerran yrittänyt kääntyä välittämästi sisälle mutta kun ovi on kiinni niin sisälle ei pääse. Vaikka pieni kuinka yrittää vinkua ja inistä niin ihmiset vain hokevat "mene pissille!". Julmia ihmisiä kun eivät kulje perässä pitäen sateenvarjoa koiraparan yllä......

Eilen taukosi sen verran että pojat pääsivät hetkeksi koirapuistoon kaahottamaan.
JEE, vapaita!

Siellä kun leikataan kasvusto ilmeisesti kerran vuodessa niin koirista ei välillä näkynyt kirjaimellisesti muuta kuin hännän pää.

Kuva arvoitus; kuvassa ON bokseri, mutta missä?



"Puistossa:"

"Puistossa ilta lämpenee...."



"Dio itsekseensä hyppelee.."

"Daxia ei nähnytkään...."

"Jossain heinät kahahtaa vaatien pysähtymään....
"Hetken he ovat legendaa."
"Maailma kulkee radallaan, ei mikään pysy ennallaan,
päivät seuraa toisiaan, samat tuulet puhaltaa."

Vaan meirän bokserit senkun fiksuuntuu ja omistaja tyhmistyy. Lähin nimittäin kahden bokserin, kahden hinnan ja yhen pannan kanssa liikenteeseen. Tuumasin sitten että Dio on paremmin omassa hanskassa kun on kerran oma koirakin ja jätin nuoremman irti.

Kauniisti tultiin autolle ja sisällekin Dio meni käskemättä, ilman mitään pantoja tai perässä olevia hinnoja. Daxinkin hihna lipesi oven suussa mutta ei yrittänytkään muualle kuin sisälle. Että olen ylpeä komeista kullanmuruistani!

Edellisestä rohkaistuneena uskalsin käyttää Dion ulkona ilman nailonvarmistinta. Hiukan hirvitti kun herra jäljesti pitkin nurmikkoa että jos se nyt ottaa ritolat. Ei ottanut vaan teki sievästi asiansa ja meni heti innolla sisällle :) Ihana otus :))

Ei kommentteja: